perjantai 5. lokakuuta 2012

Joulun abc

A- aatto
jouluaatossa on taikaa
 
B - Budapest
konvehtit olivat joskus lempparini mutta rasiassa vain yhtä makua niin alkaa tympimään
 
C - CD
täytyy ostaa pari joululevyä
 
D - Debit
sille on käyttöä joululahjoja ostaessa ;)
 
E - Evankeliumi
haluaisin sen osaksi perheemme jouluperinteitä
 
F - Foliolla päällystetyt lasipullo
lapsena äiti teki jouluksi kotikaljaa ja lasipulloihin pullotettiin ja käärittiin folioon.
 
G - Glögi
glögistä en piittaa ollenkaan paitsi pikkujouluissa terästettynä ;D
 
H - Hautausmaa
jouluaattona pitää isovanhempien haudalla käydä toivottamassa hyvät joulut
 
I - Ihka ensimmäinen jouluni oli vuonna -89
 
J - Joulu
tarvitseeko enempää sanoa <3
 
K - Kuusen tuoksu
oikean kuusen tuoksusta tietää että nyt on joulu
 
L - Lahjat
kuusen alla olevat lahjat tuovat mieleen lapsuuden joulut
 
M - Mistelin oksa
pitäisiköhän hankkia jouluksi
 
N - Nyt syttyy valot tuhannet myös tänne Pohjolaan
koulussa laulettiin tätä ulkona kuusen ympärillä johon pimeänä talvi aamuna sytytettiin jouluvalot
 
O - Omena
on olemassa jouluomena limsaa, enpä ole maistanut
 
P - Piparkakkutalo
tänä jouluna suunnitelmissa leipasta tällainen, saa nähdä mitä siintä tulee!
 
Q - Q-sen koristelu
kuusen koristelu jouluaatto aamuna
 
R- Rosolli
kuuluu joulupöytään mutta ei minun lautaselle
 
S - Sinappi
ruisleipä, kinkku ja sinappi, nam!
 
T - Tontut
meinaan askarrella tonttu-ukkoja ikkunoihin
 
U - Uusi vuosi
joulun jälkeen koittaa uusi vuosi ja uudet kujeet
 
V - Vanhan holviston joulu
 
W - Walking in the air
ja Lumiukko elokuva <3
 
X-mas
 
Y - Yö
jouluyö ja kynttilät
 
Z - zZz
muista myös levätä jouluna
 
Å - Åbo
joulurauhanjulistus
 
Ä - Äiti
ensimmäinen joulu äitinä <3
 
Ö - Öl
jouluolut, ei minun juttu
 
 
Ihana kappale
 


1 kommentti:

  1. Budapestit on parhaita joulukarkkeja ikinä!♥

    http://vilukissanjoulu.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle iloa päivään, kiitos siintä :)