keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Erilainen joulu

Voi apua. Nyt me se tehtiin. Nimittäin varattiin matka etelän lämpöön jouluksi. 20.-27.12. Lanzarotelle. Jännittää! 

Tämä joulu on siis todella erilainen. Ei tule joulukuusta, ei joulu ruokaa, ei lahjoja. Jaiks! 

Me otetaan etumatkaa jouluun ja ostettiin eilen pieni kinkku joka paistetaan viikonlopun aikana sekä tänään tein lanttulaatikon pakkaseen. Ensi viikolla leivotaan joulutorttuja. Joulukoristeita meinaan laittaa kotiin vaikka itse joulua ei täällä vietetäkään. Joululahjoja ei osteta kuin kummilapsille ja meidän poitsu saa sukulaisilta sekä ystäviltä varmasti tarpeeksi lahjoja :) ja eiköhän me Lanzarotelta jotain pientä kivaa löydetä!

perjantai 1. marraskuuta 2013

Joulupipareita

Aamulla leivottiin poitsun kanssa joulu pipareita. Poitsu veti innoissaan raakaa taikinaa (niin kuin äitikin). Itse tykkään raa'asta taikinasta enemmän kuin valmiista joulu pipareista. 
Tässä teille parit kuvat meidän leipomis tuokiosta. 


Hmm.. jokin on vienyt osan taikinaa..


Siinä taitaa olla syyllinen :)


Kolme pellillistä tuli yhdestä taikinalevystä. Vielä kun joku söisi ne :D 

Olen saanut kaksi haastetta. Kiitos niistä. Teen ne viikonlopun aikana kun pääsen tietokoneelle. Tällä puhelimella on hieman haastavampaa kopioida ja liittää tekstejä. :)

torstai 31. lokakuuta 2013

Kotivinkki: Jouluherkut

Tänään löytyi postilaatikosta Kotivinkin lehti Jouluherkut. Viime vuonna tilasin joululehdet ensimmäistä kertaa ja tänä vuonna ajattelin uusia tilauksen. 

Tässä muutamat kuvat lehdestä kun selasin sen läpi. Täytyy alku viikosta lukea lehti ajatuksella. Viikonloppu menee yövuoroissa eikä niiden välissä jaksa paneutua mihinkään tähdelliseen. Kaikki energia menee pojan kanssa oleiluun ja leikkimiseen. 





keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Salainen Joulupaketti sekä ensimmäinen ripaus tulevasta joulusta

Maraton otsikon jälkeen luvassa ei ole maraton postausta. Vaa puoli maraton :)
En ole hetkeen kirjoitellut mitää. Töissä on tullut oltua 25h vuorokaudessa, tai ainakin siltä se on tuntunut. 

Eilen illalla laitettiin poitsun kanssa meille etuterassille jouluvalot. En tiedä onko vielä liian aikaista mutta työmatkan varrella eräässä pihassa on jouluvalot ja ne näyttävät niin kivalta joten minäkin halusin. 

On vaan tyhmä kun meidän ulko-oven vieressä on ruma lamppu jota ei saa pimeäksi muuten kuin irroittamalla itse hehkulamppu. 

Sitten toiseen aiheeseen
eli salaiseen jouluystävään. Sain toisen paketin josta paljastui suklaata, askarteluun tarroja, kaksi mehiläisvaha kynttilää sekä sydän koriste. Minulla ei ole koskaan ollut mehiläisvaha kynttilöitä. Onko niissä mitään erilaista verrattuna normaaleihin kynttilöihin? :)
Laitan oman paketin luultavasti ensi viikolla postiin. 

Kuinka paljon teillä näkyy tuleva joulu? Meillä ei ole muuta kuin nuo jouluvalot. 

maanantai 30. syyskuuta 2013

Ensimmäinen Salainen jouluystävä paketti on täällä!

Hain äsken postista paketin josta oli tullut saapumisilmoitus jo viime viikolla. Kotiin tultuamme pitkitin jännitystä syömällä ensin. Tunsin oloni pikkutytöksi jouluaattona. :). 

Postin paketista paljastui punaisella nauhalla koristeltu kultainen paketti (miksi en ottanut jo siintä kuvaa?). Avattuani tämän joulupaketin paljastui sieltä tällainen yllätys: 


Muumimamma kortti kera terveisten. Kahta eri kokoa servettejä, villasukat lämmittämään kylmiä syysiltoja, kaksi valkoista kruunukynttilää ja suklaata <3

Kiitos sinulle Salainen jouluystäväni :)

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Ensimmäinen joulu bongattu

Arvatkaa mitä näin tänään kaupassa?!? Ensimmäiset joulukalenterit!! Apua :D Joulu tulee, ihanaa. 

Alun joulu hypetyksen jälkeen kerron teille minun tilanteeni Salaiseen Jouluustävään. Torstaina tuli postissa saapumisilmoitus ja huomenna pääsen postiin hakemaan ensimmäistä Joulupakettiani. Jännittää! Iiks! :) Mitäköhän sieltä paljastuu? Kerron siintä teille huomenna. 

Huomenna myös vien paketin postiin ja loppuviikosta joku onnekas sen saa ;)

Joko sinä olet saanut ja lähettänyt ensimmäisen paketin? :)

Meillä on muutto valmis. Enää tarvitsee viimeiset tavarat pistää paikalleen täällä uudessa kodissa. En tiedä onko muutto stressiä vai normaalia syys flunssaa mutta ollaan koko perhe flunssassa :(
Mutta ehkäpä huominen Joulupaketti parantaa oloa(mme) :D



maanantai 23. syyskuuta 2013

Linkitä blogisi

Heippa kaikki! 

Haluaisin lisää blogeja blogilistalleni. Oli ne sitten joulublogeja tai ei. Kaikki käy kunhan pysytään hyvän maun rajoissa ;D

Linkitä siis blogisi kommentti boxiin pienen esittelyn kera :)

perjantai 20. syyskuuta 2013

Remonttia ja jouluystäväni

On vähän jäänyt kirjoittelu tänne kun ollaan remontoitu meidän uutta asuntoa. Kuun viimeinen päivä pitää viimeistään olla nykyisestä ulkona ja uudessa remontti vielä kesken. Saa nähdä kuinka kiire tulee. 

Salaisen jouluystävä lähetti minulle tiedot siintä kenelle minä paketit laitan. Onneksi hänellä on blogi niin voi urkkia sieltä lisätietoa :D

Sitten kun ollaan asetuttu uuteen kotiin, meinaan kokeilla sinapin valmistusta. Nyt jo hieman jänskättää miten se onnistuu. Jos ja kun sinappi on syötävää, meinaan antaa sitä joululahjaksi sukulaisille/tuttaville. Kellään vinkkejä minkälaiseen purkkiin sinappi kannattaisi laittaa? Pilttipurkki? Kaupasta ostettu lasipurkki?

Voisin tehdä pienen pienen asunto asunto esittelyn kun ollaan muutettu. Sitten voisi joulun alla ottaa uudet kuvat joulukoristeiden kanssa. Mitä mieltä olette? :)

torstai 5. syyskuuta 2013

Ensimmäinen "joulu" lahja

Iik, me myytiin meidän talo tänään ja ensi viikolla kirjoittamaan paperit sekä uudesta että vanhasta asunnosta. Jännää :) 
Kiva päästä laittamaan uudessa pinnat uuteen uskoon ja oman mielen mukaisesti. 


Ja näin tynkä postauksen loppuun kuva viime talvelta. -25 astetta hyrr :D

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Ensimmäiset tulet

Tänään laitettiin ensimmäiset tulet takkaan sekä ensimmäinen kynttilä. 

Aamut ovat olleet jo hieman kylmiä joten ajateltiin laittaa tänään illalla takkaan tulet ja voi kuinka se luokaan tunnelmaa <3 takan lämpö, palavan puut rätinä ja liekit. Voi kun mulla tulee ikävä tuota takkaa (jos) kun me muutetaan syksyn aikana pois tästä talosta. 

Käveltiin päivällä äitin ja poitsun kanssa kaupunkiin kirppikset koluamaan. Mutta kuin jo aavistin, ei löytynyt mitään. Viime keväästä asti ollaan etsitty meidän pojalle ulkohousuja tarhaan mutta miltään kirppikseltä ei löydy (ei edes nettikirppiksiltä) :( miten voi olla mahdollista :D ja uusia ei viitsi ostaa kun poika konttaa ne puhki. 

Ettei tästä nyt aivan valitus postaus tule niin laitan loppuun pari kuvaa. 



tiistai 3. syyskuuta 2013

Joulukaappi

Meillä on yläkerran makuuhuoneessa neljä kaappia joista yhden olen vallannut joulu tarvikkeille. Sieltä löytyy niin sisustukseen ja paketointiin joulu kamaa samoin kuin kaikkea muuta joulu "krääsää". Toki siellä on vähän vanhoja maali purkkeja joten kaappi saattaa ulkopuolisen silmin näyttää kaatopaikalta. 

Miten te säilytätte joulu koristeet ja esineet? :)

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Salainen Jouluystävä

Ilmoittauduin eilen Salaiseen jouluystävä kampanjaan/ohjelmaan/apua miksi tuota sanotaan :D Ensimmäistä kertaa lähdin tuohon mukaan. Viime vuonna lueskelin muiden blogeista kuinka ihania paketteja he olivat saaneet ja siintä tuli todella iloinen mieli muiden puolesta. Se kuka Salaisen jouluystävän on keksinyt niin pisteet hänelle! En osaa edes sanoin kuvailla miten kivalta ja mukavalta tuo kuulostaa. Innolla odotan mitä minä tulen saamaan ja kenelle minä saan paketit lähettää.

Olen myöskin alkanut etsimään internetin ihmeellisestä maailmasta lahjavinkkejä tulevalle joululle. Haluaisinkin kokeilla sinapin tekoa, kellään hyvää ja helppoa reseptiä? Ja toinen mitä haluaisin kokeilla on pihlajanmarjahyytelö. Viime vuonna joku sitä oli tehnyt ja mielenkiinto heräsi heti mutta silloin ei enää marjoja ollut puissa, joskos sitten tänä vuonna kerkeisi. Onko kukaan koskaan tehnyt pihlajanmarja hyytelöä? Miltä se maistuu?



Kaivoin kätköistä viime vuotisen kuvan. Tänään alkaa syksy ja nyt voi virallisesti vetää villasukat jalkaan, polttaa kynttilöitä, juoda kuumaa juomaa (mitä se kenelläkin on) ja nauttia pimeistä syysilloista. <3

perjantai 30. elokuuta 2013

Joulun 2013 ensimmäinen haaste

Tule joulu punainen - bloggaaja haastoi minut vastaamaan 11 jouluiseen kysymykseen. Katsotaan kuinka käy.

Säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, jolta haasteen sait.
2. Vastaa annettuihin kysymyksiin
3. Keksi 11 uutta kysymystä, jotka haluat antaa seuraavalle.
4. Valitse viisi blogia, joilla on alle 100 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.


1. Onko lahjaideoita helppo keksi vai painitko niiden parissa turhautumiseen saakka?

Joillekin on helppo keksiä mm. lapsille mutta aikuisille haluaisin antaa jotain oikeastaan kivaa eikä pelkkää krääsää. Itsetekemän lahjat ovat parhaita.

2. Onko sinulle tapana joka joulunaika katsoa jokin elokuva tai lukea jokin kirja? Jos niin mikä/mitkä?

Ei ole mitään kirjaa mutta se Lumiukko elokuva on klassikko. Viime vuonna katsoin sen ensimmäistä kertaa alusta loppuun. Samoin Joulupukin kuumalinja :D

3. Millaisen sään ennustat täksi jouluksi tulevan?

En osaa ennustaa mutta toivon valkean joulun. Ei montaa metriä lunta mutta sillai että maa on valkoinen ja illalla hiljaa lunta leijailee taivaalta :)

4. Mitä väriä et voisi kuvitella käyttäväsi tulevassa joulukodissasi?

Räikeät ja neon värit. Pinkki, lila.

5. Mitä toivot lahjaksi tänä jouluna?

Suurin toiveeni on että meitä siunattaisi toisella lapsella <3 Mutta jokin kirja olisi hauska saada.

6. Onko sinun joulupöydässäsi jokin ns. erikoinen tai epätyypillinen ruokalaji?

Kannatan perinteistä kattausta. Kinkku, perunat, laatikot.

7. Kerro jokin mukava joulumuistosi.

Viime joulu oli ihana. Poikamme ensimmäinen joulu. Samoin omat lapsuuden joulut ovat mukavia muistoja. Pienenä lapsena lahjavuoret saivat silmät säkenöimään onnesta :D

8. Onko teillä tapana leikkiä jouluaattona jotain seuraleikkiä tai pelata jotain peliä?

Meillä ei ole ikinä pelattu minkäänlaista seurapeliä tai muutakaan. Ehkä jos lahjaksi on saatu jokin peli niin sitten.

9. Voisitko viettää joulun ulkomailla?

Voisin kuvitella viettäväni joulun etelän lämmössä. Se voisi olla itse asiassa mukavakin ratkaisu. Mutta en haluaisi joka joulua viettää ulkomailla.

10. Mikä on lempi joulumusiikkiasi?

Joulu on taas riemuitkaa nyt, lapsi on meille tänä yönä syntynyt. Nytkin tuli kyyneleet silmiin koska tuo on vaan niin ihana <3

11. Voisitko kuvitella ystäviesi viettävän joulun sinun ja perheesi parissa?

On meillä yksi tuttava perhe jonka kanssa voisin kuvitella yhteisen joulun. Mutta muiden kavereiden kanssa en. Joulun on kuitenkin perhejuhla.


Haasteen saavat:

Tuo ääni tiukujen

Vilukissan Joulu

Kuta pienempi on itse sitä isompi joulu tulee

Sinistä Jouluksi

Joulu joka päivä

Ja tässä tulee minun kysymykseni:

1. Parhain saamasi joululahja?

2. Karmein saamasi joululahja?

3. Mistä tiedät että joulu on tullut?

4. Paistetaanko ja syödäänkö teillä yksi kinkku ennen joulua?

5. Oletko käynyt ulkomailla joulumarkkinoilla? Jos olet niin missä? Jos et niin missä haluaisit käydä?

6. Haave joulusi?

7. Joululaulu joka pursuaa korvista ulos?

8. Käytkö kirkossa tai muualla kuuntelemassa joulu lauluja?

9. Minkälaista joululahjapaperia käytät mieluiten? Yksinkertaista vai kuviollista vai jotain muuta?

10. Miten lähipiirisi suhtautuu sinun joulu "hössötykseen"?

11. Lempi jouluvalosi?

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Joulu 2013

Olisiko nyt aika aloittaa Joulun 2013 odotus? Vajaa 4kk jouluun joten jos ei kiireestä pidä niin pitäisikö aloittaa valmistelut jo nyt. Mitä pitäisi tehdä? Mitä te olette jo tehneet ja mitä aiotte lähi aikoina tehdä? :)

Meillä luultavimmin on edessä syksyllä muutto omakotitalosta rivariin ja jo nyt jään kaipaamaan takkaa ja keittiön leivinuunia jossa paistaa joulu ruoat. Mutta elämässä täytyy mennä eteenpäin :) 

Koitan päivitellä blogia tasaisesti jouluun saakka, katsotaan kuinka käy ;)