keskiviikko 1. joulukuuta 2021

1.12.

Se olisi joulukuun ensimmäinen päivä ja kalenterista saa avata ensimmäisen luukun. Lapsilla on aarteen etsintä kalenterit ja toisella on lego kalenteri ja toisella poni kalenteri. Meillä on laskettu jo kauan kuinka monta päivää on siihen kun ensimmäisen luukun voi avata. 

Kuvassa on minun tekemä aarteen etsintä kalenteri. Kalenteriin ilmestyy tähti tarra siihen kohtaa mistä voi aarteen löytää.



maanantai 29. marraskuuta 2021

Salainen pikkujouluystävä

Osallistuin salaiseen pikkujouluystävään. Minulle tuli ystävä jolle lähettää joululahja(t) ja minulle lähetettiin lahjoja joita nyt esittelen teille.

Tyttö osallistui paketin avaamiseen.


Tältä näytti laatikko avattuna.

                                                                                                    
Nämä pallopiparit menivät hetkessä. Osaako kukaan sanoa missä näitä myydään?



Askartelutarvikkeita tuli. 


Kynttilät olivat aivan super ihanat, koska ne oli päällystetty kultaisella glitterillä


Kaikkein ihanin oli joulukalenteri. Kalenterissa kynttilöiden liekki oli kuin oikea liekki. Kynttilät toimivat paristoilla 


Oikea kynttilä


Ja ihana tonttu


Kiitos ihan todella paljon minun salainen pikkujouluystävä  💓

keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Joulun ABC

A- Aito joulukuusi.
 Kuusen tuoksu jouluna on ihana.

B - Budapest suklaa. 
Suklaa on ihan ok. Suklaa konvehtit on parempia.

C - Coca Cola. 
Ei mielestäni kuulu jouluun, mutta heidän mainos jouluna on ihana. 

D - DVD
Jouluna voi katsella dvd:tä hyvällä omalla tunnolla.

E - Enkeli.
Jouluna enkeli koristeet saavat tulla kaapeista esiin. 

F - Fazerin joulusuklaa. 
En ole koskaan maistanut, pitää korjata tilanne!

G - Geisha. 
Tytön lemppari suklaa.

H - Heinillä härkien kaukalon, nukkuu lapsi viaton.

I - Ihmiset.
Ihana nähdä ihmisiä tunnelmallisena jouluna

J - Joulu <3

K - Kinkku.
Lempi jouluruokani

L - Lanttulaatikko.
 Toinen lempi jouluruokani

M - Manteli joulupuurossa.
Tosin koskaan ei olla laitettu mantelia riisipuuroon

N - Nyt syttyy valot tuhannet myös tänne pohjolaan.

O - Onnellisuus.

P - Pukki. 
Joulupukin odottaminen on lapsista todella jännittävää

Q - Q-sen koristelu. 
Lasten kanssa kuusen koristelu on ihana joulun hetki.

R - Rosolli. 
Ei kuulu minun lautaselle vaikka joulupöytään kuuluukin.

S - Seimi. 
Seimi puuttuu, hahmot on.

T - Tonttu. 
Ikkunoihin pitää laittaa tonttuja koristeeksi.

U - Ulkovalot.
 Luovat tunnelmaa jo näin syksyllä.

V - Vihreät kuulat.
 Ne on ihania.

W - Wanhan Holviston Joulu. 
Haminan joulutapahtuma on ihana 

X - X-mas 

Y - Yö.
Joulu yö on tunnelmaa täynnä.

Z - Zzz
Jouluna saa myös levätä.

Å - Åbo. 
Joulurauhan julistus.

Ä - Äitinä joulussa on ihana nähdä lasten ilo.

Ö - Mieluummin överit kuin vajarit lahjoissa. 🤣

torstai 4. marraskuuta 2021

Jouluruoka

Rakastan jouluruokaa. Lanttulaatikko ja kinkku on lempi jouluruokani.
Olen tehnyt jo vuosia itse porkkana- ja lanttulaatikot. Siitä tulee ihana joulufiilis. Meinaan taas tänä vuonna tehdä laatikot itse. Muista jouluruuista en oikein välitä. Mitään kalaruokaa en syö enkä rosollia. Jokin jälkiruoka olisi kiva tehdä. Pitää selailla muiden blogeja jos sieltä löytyisi jälkiruoka. Tai olisiko sinulla jokin jälkiruoka, jonka olet kokenut hyväksi ja helposti valmistaa?

Joulutorttuja ja -pipareita luultavasti leivotaan jouluksi. Pipareiden koristelu on hauskaa puuhaa lapsien kanssa. Muutama vuosi sitten tehtiin piparkakkutalo, mutta se on työläämpää, koska pitää seinät ja katto liimata sokerilla yhteen. 

Ostin viime jouluna porkkana- ja lanttulaatikko soseet pakkaseen. Pitäisi katsoa onko niissä vielä päivämäärää, että voisi tehdä ennen joulua parit harjoitus laatikot. Yleensä teen laatikot ihan oikeista porkkanoista ja lantuista. Lantun pilkkominen on vaan melkoisen voimaa vaativa. Olen kerran maistanut imellettyä perunalaatikkoa ja se jäi siihen yhteen kertaan. Ehkä jos kokeilisi uudestaan maistaa jonkun muun valmistamaa laatikkoa niin makuelämys voisi olla ihan toinen.

Muutamana vuonna ollaan äitini kanssa jaettu joulukinkku. Turhaa ostaa molempien kinkku, koska siitä kuitenkin jäisi ylimääräistä. 

Viime viikolla ostettiin kinkku ja syötiin ensimmäinen jouluruoka. 😅

Joulun jälkiruuaksi valikoitui tämä Annas piparkakkujäätelö. Ihan törkeän hyvää jäätelöä. Kannattaa maistaa.


maanantai 1. marraskuuta 2021

Piparkakkuja

Leivottiin lasten kanssa pipareita. Itse en tykkää joulupipareita mutta raaka taikina on hyvää. Kaksi pellillistä saatiin tehtyä. 








Koitettiin koristella mutta pikeerit olivat kuivuneet. 


keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Joulukalenteri lapsille

Aiemmin jo vähän kerroin millainen joulukalenteri meidän lapsille tulee. Piirrän kodistamme pohjapiirustuksen, laminoin paperin ja tähti tarran laitan siihen kohtaan mistä sitten aarre löytyy. Teen molemmille omat kartat, joten ei tule kisaa kumpi löytää aarteen ensin.
Muutama vuosi sitten tein pojalle samanlaisen joulukalenterin, tyttö oli tuolloin niin pieni ettei hän omaa kalenteria tarvinnut. 

Lapsille tulee luultavasti vielä suklaakalenterit. Tai niin he ilmoittivat kun näkivät kaupassa kalentereita. Itselleni meinaan ostaa arpakalenterin. Viime vuosina lapset ovat aina raaputtaneet minun kalenteri luukut, mutta no, ei se haittaa. 

Aarteita olen jo ostanut jotain pientä. Pienet pehmolelut, pieniä leikkihahmoja. Sitten meinaan laittaa piparkakkumuotteja joka tarkoittaa, että sinä päivänä leivotaan pipareita tai joulutorttuja. Heijastimia, jouluruno, liput elokuviin jos joulukuussa on lasten elokuvia elokuvateatterissa. 
Olisiko teillä mitään ideoita aarteisiin?

Tässä kuvassa kalenterit ovat 90% valmiita. Pari kohtaa pitää värittää ja sitten pahvien laminointi.


Piparkakkujäätelö

Ostin kokeiluun tätä Annas pepparkaksglass jäätelöä. Olin erittäin ennakkoluuloinen jäätelöä kohtaan. En tykkää joulupipareista, mutta tämä jäätelö olikin erittäin hyvää. Olisin voinut syödä koko purkin kerralla!
Oletko sinä maistanut tätä piparkakkujäätelöä?


Jäätelön päälle oli kuorrutettu piparkakku murusia, sekin oli hyvää. Meinaan ostaa jäätelöä joulun jälkiruuaksi. Ensin ajattelin leipoa jonkin kakun joulun jälkiruuaksi, mutta tällä pääsee helpommalla ja tämä oli niin hyvää.

perjantai 15. lokakuuta 2021

Joulukortit

Meinasin tänä vuonna askarrella lapsien kanssa joulukortit.  Vielä ei ole tullut vastaan millaisia kortteja olisi kiva tehdä. Yksi idea kyllä nousi esiin: valkoisista hamahelmistä tehtyjä hiutaleita, joita sitten laittaa korttiin ja jatkojalostaen joulukuuseen koristeeksi.
Pitäisi vain etsiä mistä löytyisi pelkkiä valkoisia hamahelmiä. Pikaisella googlauksessa löytyi paljon hiutale ohjeita joita voisin käyttää. Tähän askarteluun saisin varmaan lapsetkin mukaan. 

Kortteja en luultavasti tule lähettämään, vaan annan kortit lahjojen mukana. Postimerkkien hinta kun on noussut niin huimiin hintoihin. Postien nettisivuilla oli että postimerkkien hinta on 1,85euroa. Jouluna kyllä olisi Joulutervehdys postimerkki, mutta sekin on 1,30euroa. 

Tänään sain aikaiseksi askarrella tytön kanssa. Hän teki sydämen ja lahjapaketteja ja minä loput. Eiköhän me vielä askarrella vaikken edes tiedä kenelle me kortteja annetaan 😎





Torttuja

Eilen kävin kaupassa ja soitin pojalle kun hän oli kipeänä kotona. Soitin kysyäkseni leivotaanko joulutorttuja luumu-marmelaadia vai omena-kaneli marmelaadia. Pojan vastaus oli että "Näin aikasin. Jouluunhan on vielä pitkä aika." Jäin miettimään, että olenko minä liian aikaisin liikenteessä joulujuttujeni kanssa. Tulin siihen tulokseen että en ole 💓.

Tänään sitten leivottiin torttuja, kun tyttö tuli eskarista. Innoissaan he leipoivat ja söivät omena-kanelimarmeladia suoraan purkista. Kedon kauniimpia tortuista ei tullut mutta maku ratkaisi tämän kiistan.



tiistai 12. lokakuuta 2021

Oikea vai teko


Joulupuu on rakennettu...

Viime vuonna meillä oli valkoinen tekokuusi. Se oli ihana, kun siinä oli vielä pinkkejä koristeita. Mutta oikean kuusen tuoksu puuttui. Nyt olen pohtinut kumman kuusen haluan täksi jouluksi, oikea vai teko. 
Jos päätän ottaa oikean kuusen sisälle, åvoisin laittaa tekokuusen terassille. 
Tekokuusen hyvä puoli on ettei siintä varise neulasia. 
Halusin ostaa valkoiseen kuusen pinkkejä koristeita. Mutta jos päätän ostaa oikean kuusen, niin siihen saa tulla kaiken värisiä koristeita.
Lapsena koristelimme joulukuusen aatto aamuna. Voi että sitä odottamista, se oli niin jännää.

Mitä mieltä olette valkoisesta kuusesta? Onko liian överi valkoinen kuusi ja pinkit koristeet?

Tässä on kuvat viime ja toissa vuoden kuusesta. Näköjään olen päässyt itsekin kuvaan 😂


sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Mitä jouluista voi nyt jo tehdä

Mitä jouluista voisi jo tehdä? 

Joulukorttien tekoon tarvittavien lumihiutaleiden tekoa voisi aloittaa lasten kanssa. Prismasta löysin halvalla valkoisia hamahelmiä, joista meinasin tehdä hiutaleita. Hamahelmet on kiinnostaneet lapsia, joten otan lapset mukaan joulukortti askarteluun.

Kummilasten joululahjat pitäisi ostaa, vaikken tiedä mitä heille ostaisin. Minulla on 4 kummipoikaa ja 2 kummityttöä. Pitää varmaan kysellä mitä kummilapset ovat toivoneet.

Omille lapsille joululahjojen ostaminen on jo aloitettu. Ostelen pikkuhiljaa lahjoja ympäri vuoden. 
Aloitin joulublogin ja tein sille sekä Instagram että Facebook sivut.
Jouluisia koristeita voisi aloittamaan tekemään jos vaan tarvikkeita löytyy kotoa. 

Muutama vuosi sitten tuli käytyä Ikeassa ja kuvan mukainen saalis tarttui mukaan. En tiedä uskallanko tämä vuonna lähteä Ikeaan joulu ostoksille. Mukaan tarttuisi liian suuri määrä jouluisia tavaroita. Haluan Ikeaan!


Seimi

Minulla on ollut monta vuotta seimen hahmot mutta niiltä puuttuu talli. Haluaisin tehdä itse sen, koska ostettuna tallit on kalliita. Parina vuotena seimen hahmot ovat olleet ihan vain tällaisina pöydällä mutta ne on vähän orvon näköisiä ilman sitä tallia. Facebook ryhmässä kysyin muiden kuvia seimestä, niin sieltä tuli paljon hyvännäköisiä seimi asetelmia. Pitänee kysyä ystävältä jos hän saisi tehtyä minun ja lasten kanssa jonkinlaisen tallin. Vielä en kuitenkaan seimeä laita esille vaan vasta lähempänä joulua.



lauantai 9. lokakuuta 2021

Linkitä blogisi

Linkitä kommentti boxiin joulublogisi. Saa myös olla jokin muu kuin joulublogi. Haluaisin lisää blogeja lukulistalleni.

Tässä vanha kuva, kun poitsun kanssa leivottiin pipareita ensimmäistä kertaa. Ihanat pienet sormet 💜 




Kaikkien aikojen Joulu

Kävin tänään ruokakaupassa ja päätin ostaa joulu lehden. Lehdessä oli aivan ihania kuvia. Aiempina vuosina tilasin joululehden mutta sitten lopetin tilauksen. Nyt en ole löytänyt kyseistä lehteä kaupoista. Pitänee etsiä netistä jos sieltä löytyisi lehti jonka voisi tilata jouluksi. Tai sitten vain etsin kaupoista erilaisia joululehtiä




Sain ihanalta ystävältä super hyviä karkkeja. Nämä olivat salmiakkeja.


Nämä olivat suklaata
                                         Ja Nämä nekku tikkareita

Ihan suuuper hyviä karkkeja! Olen tosi kiitollinen, kun ystäväni näin minua halusi muistaa.



torstai 7. lokakuuta 2021

Millainen luonto on nyt

Kävin kävelemässä syksyisessä metsässä ja rannalla. Luonto on kyllä kaunis, kun puiden lehdet ovat punaisena ja oranssina. Lapsena oli kiva hyppiä lehtikasoissa.
Tykkään syksyisistä pimenevistä illoista. Kynttilöiden polttaminen kotona tuo  ihanaa tunnelmaa.




Pihlajanmarjoja on paljon. Voisikohan niistä tehdä jotain hilloa tai jotain muuta. Kotiin somisteeksi voisi ottaa muutaman pihlajanmarja oksan. Oletko sinä valmistanut pihlajanmarjoista mitään? 


Odotan myös talvisia säitä. Lunta ja pakkaspäiviä. Liian kylmä ei tosin saisi olla. Toivon, että jouluna olisi lunta maassa. Se luo ihanan tunnelman. Viime vuonna oli kiva kun oli valkoinen maa. Pystyy talviurheilemaan jos on lunta ja jäätä. 


keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Joulu ilman pukkia?

Pitääkö aattona tulla pukki vai ilmestyvätkö lahjat kuusen alle sillä välin kun lasten kanssa käy ulkona? 
Onhan se ihana nähdä kun kauan odotettu pukki koputtaa oveen ja kysyy "onkos täällä kilttejä lapsia"? 

Tästä kuvasta pari vuotta aikaa.

Sama pukki käynyt monena jouluna, mutta eron jälkeen en ole minun luokse pukkia ottanut, vaan lahjat ilmestyvät kuusen alle.

tiistai 5. lokakuuta 2021

11+3

Täällä taas muutaman vuoden jälkeen. Tuli tunne, että haluan kirjottaa blogia ja tämä joulu blogi olisi aiheena helppo.

11+3 olisi jouluun aikaa. 11 viikkoa ja 3 päivää. Vielä en ole mitään joulu juttuja tehnyt paitsi aloittanut lapsien joulukalenterin luonnokset. Tänä vuonna meinasin tehdä aarrekartan. Eli piirrän kodistamme pohjapiirustuksen ja tähti tarra näyttää mistä aarteen löytää. Aarteena on sitten mm. pieniä leluja, piparkakku muotteja, mikä kertoo, että sinä päivänä leivotaan pipareita. Muita aarteita en ole vielä keksinyt, olisiko teillä ideoita?

Ainiin! Terassillani on pieni joulukuusi minkä äiti toi minulle. Se luo kivaa tunnelmaa pimeneviin iltoihin. Minulla on myös heinäseiväs tikkaat terassilla jossa on tunnelmavalot.

Rakastan tätä Partyliten kynttilä somistettu. 💜
Se luo niin ihana tunnelmaa. 

Myös tämä risti on Partyliteltä ja on ihana 💜


Oletteko te aloittaneet joulun valmistelut jo?